Täydellisen tavallista
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3

Täydellisen tavallista

”En oikein tykkää siitä bändistä, kun se ei ole tarpeeksi erikoinen.” Tällainen yksittäinen lause vilahti erään ihmisen kanssa käymässäni keskustelussa, joka koski musiikkia. Jäin pohtimaan lauseen sisältöä ja tulin siihen tulokseen, että tällainen ajattelutapa on pesiytynyt yhteiskunnassamme lähes kaikkeen. Tavallinen ei enää riitä. Elämme erikoisuuden tavoittelun kulta-aikaa. Pitää olla esillä. Pitää erottua massasta. Pitää kehittyä ja olla jatkuvassa muutoksessa. Pitää olla erikoinen. Vai pitääkö sittenkään?

Tavallinen ihminen elää melkoisen paineen alla. Paine alkaa jo koulusta, jota viime vuosina on uudistettu kovalla vimmalla. Todistuksia ei kaikissa alakouluissa jaeta ja arvostelu perustuu enemmänkin sanalliseen arvioon. Arviolomakkeen ylimmällä sarakkeella komeilevat vuorovaikutustaidot. Miten ottaa paikkansa? Kuinka silmiinpistävän sosiaalinen osaa olla? Hiljainen ja varautunut lapsi on vaarassa jyräytyä tällä arvoasteikolla. Hän edustaa tavallisia arvoja. Hän odottaa kiltisti vuoroaan, ottaa huomaamatta tavallisilla käytöstavoillaan kaverin huomioon. On korrekti ja niin kiltti, että hänet olla helppo olla huomaamatta.

Työelämän kovuus heijastelee myös erikoisuuden tavoittelua. Normaali ei enää riitä. Työntekijältä vaaditaan usein ylisuoriutumista ja omien rajojen ylittämistä. Suomalaisessa arvoasteikossa raaka työ ja ahkeruus ovat olleet aina perusarvoja. Sen päälle kun lisätään jatkuva muutos, organisaatiouudistukset ja digiloikat, niin vaatimusten kasa alkaa olla aika korkea. Tavallisesta on tullut synonyymi huonolle. Tavallinen on laiskuutta ja muutoshaluttomuutta, lähes noloa. Vain erikoisena riität.

Vanhemmuuskin haastaa tämän päivän äitejä ja isiä. Pitää olla elämyksiä, Thaimaan matkoja, ulkonäköä, crossfit-harrastusta, sosiaalista elämää, omaa aikaa, laatuaikaa ja ennen kaikkea kiire. Mitä erikoisempaa keksii, sen parempi. Mutta tavallinen perhearki ja arkiviikkoon ja viikonloppuun jakautuva elämä olisi kenties ihmiselle parempi vaihtoehto. Siihen ei vaan taida tässä 24/7 yhteiskunnassa olla enää paluuta. Tavallinen arki, se luo turvaa ja pohjaa kaiken ikäisille. Kaipaan maailmaa, jossa arki oli arkea ja pyhä pyhää.

Erikoisuuden arvostus kertoo tavallaan yhteiskunnan liiallisesta hyvinvoinnista. Se kertoo maailmasta, jossa kaikkien kuuluu mennä äärirajoille. Jokaisen tulee kehittyä omaksi huippuyksilökseen. Toy story nimisessä animaatioelokuvassa seikkailee sankarihahmoinen astronautti Buzz Lightyear jonka slogan on: ”Kohti ääretöntä ja sen yli!” Ja tätä tavoitellaan, sen kertoo tilastokin: mielenterveyden ongelmat ovat räjähtäneet maassamme käsiin. Se räjähdys saattoi hyvinkin tapahtua päivänä jolloin tavallinen ei enää riittänyt. Buzz Lightyear on kuitenkin piirroselokuvan hahmo. Tarvitseeko sanoa enempää?

Kaikesta pohdinnastani huolimatta kannustan kaikkia erikoisuuden tavoitteluun. Siihen yltäminen on helppoa. Sen voi nykypäivänä saavuttaa olemalla ihan vaan tavallinen.

Outi

Ihminen

Diakoni

Puolisosiaalinen introvertti

Oikeudenmukaisuuden ihailija

Suvaitsevaisuuden sanansaattaja

Korrektimpi miltä näyttää ;)

Kommentit


Kirjoita viestisi alla olevalla lomakkeella. Kaikki kentät ovat pakollisia.
Viestin otsikko:


Nimi tai nimimerkki:


Roskaesto, jätä tyhjäksi:


Viestisi: