Pyyntö

Silloin, kun olen vanha ja kehoni hauras,

kun mieleni matkustaa jo sinun todellisuudentajusi tuolla puolen,

kun osa aisteistani on jo sammunut, mutta ihoni tunto kovin herkkä,

kun olen taas lapsen kaltainen ja lähimmäisteni rakkaudesta riippuvainen...

…ethän silloin hylkää minua.

Ethän myy raihnaista ruumistani, ei se tahdo olla ahneen rahasampo.

Kehoa, joka on raskaan työnsä jo lähes päätökseensä vienyt.

Käsiä, jotka ovat niin paljon huolta toisista pitäneet.

Kehoni tarvitsee työnsä jälkeen hellää huolenpitoa.

Ei se tahdo märissänsä yksin maata ihoansa vereslihalle.

Ethän unohda, että tämäkin sielu on tuntenut niin paljon:

rakkautta, lämpöä, pelkoa, vihaa, kaipuuta valtavaa, suruakin.

Siellä se elämä on sieluni sopukoissa, kaikkien katseilta piilossa,

rapautuneen kehoni kätköissä: tallella kaikki.

Minä kuulen.

Kuulen kyllä kun puhut sänkyni vieressä.

Älä herätä minussa vihaa ja pelkoa.

Herätä minussa lämpö ja rakkaus.

En minä kaipaa tilastoja tietoverkkoon tämän ruumiini toiminnoista.

En. Minä kaipaan sinun läsnäoloasi, kohtaamista.

Juttele minulle, kosketa harmaita hiuksiani hellästi, ole luonani läsnä.

Ole vain. Ei muuta.

Ethän vain hylkää minua, kun olen vanha ja hauras.