Ystävyydestä.
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3

Kyllä tässä ihan ystäviä ollaan, vaikka rintamasuunta onkin eri....tai ainakin hyviä kamuja!

Ystävyydestä.

Kuten tuolla aiemmassa blogissani jo kirjoitin, ystävät ovat minulle iso ilo ja voimavara. Hiekasta hioutuneet timantit. Olen siinä iässä, ettei ystävien lukumäärä enää merkitse mitään. Se millainen ystävä on ystävänä enää merkitsee. Siksi minulla ei kai olekaan kovin montaa ystävää. Mutta millaisena minä koen ystäväni?

Ystävä voi olla ihminen, jonka näen ehkä viiden vuoden välein ja kun istumme juttelemaan, tunnelma on kuin olisimme eronneet eilen. Tai kun puhumme puhelimessa, jatkamme siitä, mihin viime vuonna jäätiin. Ystävyys on sitä, että heipataan ohimennen ja puhutaan tuntitolkulla asiasta ja asian vierestä. Ystävyys ei kysy aikaa. Ei tarvitse tavata joka viikko, mutta voidaan tavata, jos se kummallekin sopii. Jokainen ystävyyssuhteeni on erilainen, aivan kuin ystävänikin ovat varsin erilaisia persoonia – hyvässä mielessä toki.

Ystävän tukena ollaan, oli tilanne millainen hyvänsä. Kun ystävä tarvitsee sinua, sinä autat niillä tavoilla millä pystyt. Vaikka vain olemalla paikalla ja kuuntelemalla. En ole ystävänä kovin fyysinen, mutta kyllä ystävät tarvittaessa saavat lämpimän halauksen ja otan sen myös vastaan, kun sellaisen hetki on.

Ei ole asiaa, josta en voisi puhua todellisen ystävän kanssa. Kaikkein ne noloimmatkin mokat muuttuvat yhdessä jakaen hilpeiksi hullutteluiksi. Ystävinä ollaan tasavertaisia. Jos tuntuu, että itse avautuu sydänjuuriaan myöten ja toinen kertoo vain jotain pinnallista, se ystävyys ei pitkälle kanna. Ystävän kanssa sydän on aina auki. Ystävä puhuu ja ystävä kuuntelee.

Ystävyyden rajat muotoutuvat vähitellen. Puhumalla, tekemällä, olemalla yhdessä, kuitenkin niin, ettei kumpikaan siitä ahdistu. Kuten muissakin ihmissuhteissa, puheet loukkaavat vähemmän, teot eniten. Hyvä ja kestävä ystävyys ei lopu muutamaan töks-töks ilmaisuun. Niitä yleensä päästellään puolin ja toisin. Mutta jos toinen loukkaa ystävyyden ”sisintä” – luottamusta ja arvostusta – silloin murenee pitkäkin ystävyys.

Monta ystävää olen matkallani kadottanut. Joitakin, koska olen itse halunnut kadottaa, jotkut ovat vain kadonneet. Joskus olen löytänyt takaisin vanhan ystäväni luo, useimmiten en. Aina kuitenkin muistan sen, että ystävyys on lahja. Jokainen ystävä on lahja. Siksi suhtaudun jokaiseen ystävääni kunnioituksella. Ja tiedän, että he myös suhtautuvat minuun samoin.

Lopuksi Anna-Mari Kaskisen sanoin:

Toivon sinulle, ystäväni,

että elää taas uskaltaisit,

että suurien surujen jälkeenkin

ilon siiville nousta saisit.

 

Toivon sinulle, ystäväni,

taivaan raikkaat ja lempeät tuulet,

että kaikkina elämän päivinä

ilon löydät ja lohdun kuulet.

 

Toivon sinulle, ystäväni,

ettet lakkaisi luottamasta,

vaikka vielä on aivan hämärää,

kevään pelto on roudassa vasta.

 

Toivon sinulle, ystäväni,

kaikkein kauneinta elämässä:

että rakkaus puhdas, ikuinen,

sinut ympäröi juuri tässä.

 

Uskon, että jokainen ystäväni löytää näistä sen juuri hänelle tarkoitetun säkeen.

 

 

 

Tässä tosiystävät. Pullan poismenon jälkeen Maisa on kovasti ihmetellyt, mihin paras ystäväni on kadonnut.

Ja puikoissa jälleen virastotäti Paula, jonka kuva olisi kovasti päivityksen tarpeessa.

Kommentit


Kirjoita viestisi alla olevalla lomakkeella. Kaikki kentät ovat pakollisia.
Viestin otsikko:


Nimi tai nimimerkki:


Roskaesto, jätä tyhjäksi:


Viestisi: