KIRKON HALLINNOSTA ON LÖYDETTY LOGIIKKAA - Määrät eivät kuitenkaan ole hälyttävän suuria
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3

KIRKON HALLINNOSTA ON LÖYDETTY LOGIIKKAA - Määrät eivät kuitenkaan ole hälyttävän suuria

Onko kirkon hallinnollisissa päätöksissä logiikkaa? Joissakin tapauksissa näytetään hyväksyttävän looginen ristiriita. Millaisesta logiikasta silloin on kyse?

Akateemista raamatuntutkimusta käsittelevässä kirjallisuudessa on usein toistuva ilmaus: ”nämä asiat ovat jännitteisessä suhteessa toisiinsa”. Näin vältetään suoraan sanomasta, että Raamatussa on ristiriitoja ja epäloogisuuksia. Vaikuttaa siltä, että niiden harvojen asioiden joukossa, joita kirkon hallinto on akateemisesta tutkimuksesta omaksunut, on asioiden salliminen olla jännitteisessä suhteessa toisiinsa. Otetaan muutamia esimerkkejä.

Piispa Jari Jolkkonen kaipasi kirkon toimintaan johdonmukaisuutta kun jo 7 vuotta sitten keskusteltiin lähetysjärjestöjen taloudellisesta avustamisesta. Piispa edellytti johdonmukaisuutta seurakuntien päätöksiin, sillä kirkolliskokous on hyväksynyt lähetysjärjestöt kirkon virallisiksi yhteistyökumppaneiksi. Siksi kaikille näille järjestöille tulisi myöntää avustuksia tasapuolisesti. Osa järjestöistä ei kuitenkaan hyväksy naispappeutta ja suhtautuu sukupuolivähemmistöihin kielteisesti. Kirkolliskokous on kuitenkin hyväksynyt naispappeuden yli 30 vuotta sitten. Toki teologian tohtori, dosentti Jolkkonen varmasti ymmärtää tämän, mutta olisi ollut julkisen kannanoton kannalta johdonmukaista ja loogista kertoa myös vallitseva ristiriita kirkolliskokouksen päätöksissä. Seurakunnat joutuvat nyt korjaamaan tätä ”jännitettä” omilla päätöksillään lähetysjärjestöjen avustamisesta.

Mikkelissä on pitkään pidetty naispapittomia messuja. Naispappeuden vastustajille on yleisemminkin vaadittu seurakunnilta toimitiloja omia kirkonmenojaan varten. Mikkelissä on asia noussut julkisuuteen ja on kerrottu, että näitä messuja varten on jouduttu järjestelemään työvuorolistoja. Se ei ole laillista. Samaan aikaan kuitenkin julkisuuteen toisaalta sanotaan, ettei työvuorolistoja ole jouduttu järjestelemään asian vuoksi. Onko kirkossakin näin ollen siirrytty trumpilaiseen vaihtoehtoisten faktojen aikaan? Kaksi vastakkaista ja keskenään ristiriitaista asiantilaa on yhtä aikaa voimassa. Mikkelissä asiasta näyttää nyt vallitsevan jonkinlainen sopu ja looginen ristiriita on ainakin toistaiseksi häivytetty näkyvistä. Epäselväksi on jäänyt onko taustalla ollut jännitteinen tilanne naispappien suhteen oikeasti ratkaistu vai jatkuuko se pinnan alla edelleen.

Tulossa ovat kirkolliskokousvaalit. Valitsijayhdistykset ovat asettaneet ehdokkaansa ja pian alkaa vaaliviestintä. Äänioikeutetuille tullaan pian jakamaan tietoa ehdokkaista. Nämä vaalit ovat kuitenkin siitä erikoiset, että äänioikeutettuja ovat vain harvat ja valitut eli kirkkovaltuutetut ja seurakuntayhtymien neuvostojen jäsenet. Tietoa pitäisi saada kohdistettua nimenomaan heille. Ei kannata pystytellä toreille telttoja ja paistaa suuria määriä makkaroita tai ilmoitella sanomalehdissä. Loogista olisi, että kirkon hallinnosta saataisiin äänioikeutettujen yhteystiedot valitsijayhdistysten käyttöön vaaliviestintää varten. Nykyajan viestinnässä kätevintä on käyttää sähköistä viestintää.

Selkeimmin, nopeimmin ja reiluimmin asiassa on toiminut meidän Mikkelin hiippakunnan kapituli. Se on kerännyt äänioikeutettujen sähköpostiosoitteet seurakunnilta ja jakanut ne valitsijayhdistysten käyttöön. Muissa hiippakunnissa asiaa selvitellään tai on päädytty antamaan vain äänioikeutettujen nimet tai vain perinteiset kotipostiosoitteet. Onko tässä johdonmukaisuutta? Sanomattakin on selvää, että erilaiset toimintatavat vaikuttavat valitsijayhdistysten mahdollisuuksiin hyvään vaaliviestintään ja saattavat äärimmillään jopa vaikuttaa vaalien lopputulokseen. Vaikuttaa siltä, että vastuunjako ja tiedonkulku kirkkohallituksen ja kapitulien välillä on ollut hyvinkin jännitteistä, ellei peräti jännittävää ainakin valitsijayhdistysten kannalta.

Näiden esimerkkien valossa kirkon hallinnollinen organisaatio näyttäytyy ulospäin erikoiselta: hiippakunnat ja seurakunnat toimivat itsenäisesti ja toisistaan poikkeavilla tavoilla, ilman keskitettyä johtoa. Voisi olettaa, että kirkkohallituksella olisi selkeä rooli hiippakuntien toimintojen yleisohjauksessa ja sitä kautta seurakuntien päätösten linjauksissa. Kysyä myös sopii mikä on arkkipiispan, piispojen primus inter pares, rooli yhtenäisen ja johdonmukaisen toiminnan linjauksessa? Kirkolliskokouksen omien päätösten johdonmukaisuuteen voi vaikuttaa vain kirkolliskokous itse. Sitä odotellessa.

Tilannetta korjaisi huomattavasti jos puhtaasti maallinen hallinto ja uskonnolliset toiminnot ja sisällöt pidettäisiin selvästi toisistaan erillään ja ns. omantunnon vapaus jätettäisiin jokaisen yksilön omaksi asiaksi ajatella ja tuntea asioista niin kuin haluaa. Muussakin yhteiskunnassa joudumme noudattamaan yhdessä sovittuja sääntöjä ja lakeja, vaikka joku omassatunnossaan olisi eri mieltä. Esimerkiksi verot on maksettava vaikka omatunto kuinka haraisi vastaan. Kaikkien omatunto ei kolkuta silloinkaan kun verot jätetään maksamatta, mutta sitä varten on yhteiskunnassa omat järjestelmänsä asian korjaamiseksi. Olisiko kirkollakin syytä olla jonkinlainen korjausjärjestelmä, jos osa jäsenistöstä tai organisaatiosta ei noudata yhteisesti sovittuja hallinnollisia päätöksiä ja käytäntöjä?  

Kauko Mäkinen

FT, psykologi, vapaaherra

Musiikin ja eksegeettisen kirjallisuuden harrastaja

 

Kommentit


Kirjoita viestisi alla olevalla lomakkeella. Kaikki kentät ovat pakollisia.
Viestin otsikko:


Nimi tai nimimerkki:


Roskaesto, jätä tyhjäksi:


Viestisi: