Kenellä on kirkon parhaat aivot?

Todettakoon heti alkuun, että ei ainakaan minulla (kuten kuvasta näkyy). Kysymys heräsi kun TT, pappi Kari Kuula kolumnissaan Kirkko ja kaupunki –lehdessä ehdotti kirkon parhaiden aivojen pestaamista puolustamaan kristinuskoa ja sen oppeja nykyajan ajattelevalle ihmiselle. Ilmeisesti kyseessä olisi jonkinlainen intellektuellien ”nyrkki”, joka selvittäsi nykykielellä kristinuskoa ja tekisi selvää myös sitä vastaan hyökkäävistä vastavoimista. Ehdotus herätti heti innostusta sosiaalisessa mediassa, varsinkin evoluutioteorian vastustajien ja intellektuaalisen suunnitteluteorian puolustajien joukossa. Joitakin henkilöitä taisi jo olla halukkaana ilmoittautumassa tähän älykköryhmään. Sittemmin innostus näyttää laantuneen.

On vaikuttanut siltä, että Kuula (ja monet muutkin) vilpittömästi uskovat, että älykkyys ja hyvät aivot ovat sama asia. Ikään kuin ihmisen tietoisuus ja kyvyt jotenkin ”sijaitsevat” aivoissa. Tämä aivokeskeinen ihmiskuva on vielä hämmästyttävän yleinen ja vahva jopa aihetta tutkivien tieteilijöiden keskuudessa, vaikka sitä on kritisoitu ja uusia, vähemmän ongelmallisia teorioita esitetty jo yli sata vuotta. Biologian puolella on ollut jo kauan selvää, että jokainen eliö ja sen ympäristö muodostavat jakamattoman kokonaisuuden. Eliön kyvyt ja mahdollisuudet toteutuvat tuossa kokonaisjärjestelmässä. Myös psykologiassa vastaavia teorioita on ollut olemassa jo kauan. Ihmisen kyvyt ja toimintamahdollisuudet syntyvät, ovat olemassa ja toteutuvat organismin ja ympäristön muodostamassa kokonaisjärjestelmässä. Kieli, kulttuuri ja kokemushistoria muodostavat olennaisen osan tässä järjestelmässä. Tietoisuus ja kyvyt ovat tämän järjestelmän toimintaa.

Mitä sitten on älykkyys? Viimeisimpien teorioiden mukaan sitä on useaa eri lajia aina matemaattisesta älykkyydestä sosiaaliseen ja tunneälyyn saakka. Harvalla, jos kenelläkään, on niitä kaikkia. Tunteiden ja älykkyyden suhde on ollut myös laajan tutkimuksen aihe viime vuosikymmeninä. Vallitsee aika vankka käsitys siitä, että äly on työkalu, jota käytetään meille tärkeiden asioiden tekemiseen ja ongelmien ratkaisuun. Tunteet ja niiden taustalla olevat arvot määrittävät, mihin älyä käytämme. Siksi pelkkä äly, puhumattakaan aivoista, ei riitä, vaan on selvitettävä ne arvot mitä ollaan älyn avulla puolustamassa. Tällöin puhutaan sivistyksestä ja viisaudesta.

Miksi sitten tarvitaan uskon puolustusta, apologetiikkaa? Eikö usko olekaan riittävän vahva sinänsä? Piispat puolustivat taannoisessa kannanotossaan uskonnon asemaa tieteellisen maailmankuvan rinnalla, ikään kuin tasavertaisena näkemyksenä. Tiede ei tarvitse puolustamista, se puolustaa itse itseään omalla toiminnallaan. Tieteenfilosofiaan kuuluu myös kuuluisa Karl Popperin falsifikaatio-teesi, eli tieteen on pyrittävä aina osoittamaan tuloksensa vääriksi. Käytännössä tämä tarkoittaa, että tieteeseen sisältyy aina jatkuva kyseenalaistaminen ja itsekriittisyys. Uskossa tai uskonnossa sellaista elementtiä ei ole. Tässä mielessä uskonto ja tiede eivät paini samassa sarjassa ja niiden suhteen vertailu piispojen tapaan enemmän hämärtää kuin selventää tuota suhdetta. Ei syvin usko tarvitse puolustusta. Erilaiset oppirakennelmat, joihin uskoa ja Jumalaa yritetään ahtaa, näyttävät tarvitsevan.

Kuula sanoo Sana –lehden artikkelisarjassaan, että uskova ajattelee jatkuvasti uskonratkaisuaan, kun taas ateisti ei vastaavaa ajatustyötä tee. Tästä rohkenen myös olla eri mieltä. Jos jätetään tietyn uskonnon ja oppirakennelman puolustaminen sikseen, niin ihmisen elämään kuuluu peruskokemuksena yhteyden kokemus. Ilman sitä ihminen tuhoutuu. Yhteys on ensin hoitavaan vanhempaan ja myöhemmin muihin ihmisiin. Elämme ja kasvamme tässä yhteydessä. Kahden ihmisen välinen suhde laajenee yhteisöksi, yhteiskunniksi ja ihmiskunnaksi. Tuossa yhteyden kokemuksessa ei ole meitä ja niitä, on vain meitä. Meisyydessä on olemisen ydin. Kun siinä vallitsee hyväksyntä, toinen toistensa arvostus ja rakkaus, olemme hyvin lähellä sitä kokemusta, jota sanotaan vertauskuvallisesti ”sydämen uskoksi”. Se, miten itse kukin yksilö, kulttuuri tai uskonto tuon kokemuksen sanoittavat, on sivuseikka. Kokemus on universaali niin uskonnollisille ihmisille kuin ateisteillekin ja sen perimmäisestä luonteesta riittää pohdiskeltavaa niin uskoville kuin ateisteillekin. Kaipuu yhteyteen on ihmisyyden ydin.