Rantatsasouna/Kauko Mäkinen 6.9.2020
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3
Rantatsasouna

Rantatsasouna

 

Rantatsasouna

Sauna on tunnetusti vahva osa suomalaista identiteettiä ja historiallisesti myös lähes pyhä paikka, jossa on synnytty ja pesty vainajat. Rantasaunastamme on tullut itselleni paitsi fyysisen puhdistautumisen paikka myös henkisen ja hengellisen uudistumisen paikka yllättävilläkin tavoilla. 

Rantasaunamme täyttää pian 50 vuotta. Meillä se on ollut 15 vuotta. Saunassa on aina ollut lempeät löylyt, joihin uinnin ja avannossa käynnin jälkeen on ollut lähes taivaallista palata. Ne hetket ovat olleet rauhan ja onnen hetkiä - hartaita hetkiä, jolloin huolet ja murheet hetkeksi kaikkoavat. Vanhaa saunaa on pitänyt myös remontoida. Vuonna 2009 vaihdoin kiuasta ja savupiippua. Vanhan valurautapiipun poistamisen yhteydessä piti poistaa myös sitä ympäröinyt valkea suojatorvi, joka myöhemmin osoittautui asbestiksi. Altistuminen oli henkinen shokki, josta seurasi nyt yli 10 vuotta jatkunut hengellinen retki.

Retki alkoi seurakunnan alfakurssilla. Merkittävin anti tuli ikäänkuin vahingossa. Paikalla ollut pastori mainitsi varmaan varoittavassa mielessä, että "joku Heikki Räisänen lukee Raamattua kuin mitä tahansa kirjaa." Ajattelin mielessäni, että niinhän minäkin luen ja aloin selvittämään kuka tämä Räisänen oikein on. Luin Rosoisen Raamatun ja kaikki muutkin Räisäsen suomenkieliset teokset ja muutaman englanninkielisen. Kiinnostus eksegeettiseen kirjallisuuteen syntyi ja jatkuu edelleen. Myöhemmin sain kutsun myös teologiseen lukupiiriin, jossa on ollut mahdollista keskustella luetuista kirjoista ja oppia uusia ajatuksia. Kirjallisuusharrastuksen kautta löysin myös yhteyden raamatuntutkijoihin ja tilaisuuksiin, joissa on ollut mahdollista kuulla esitelmiä teologian alan huippututkijoilta. 

Retki johti myös kirkkokuoroon. Alkuun oli vaikeuksia kiinnittyä ryhmään ja jäin usein pois harjoituksista. Yllätyin kun kuoronjohtajalta tuli tekstiviesti: "Mikä on tilanteesi? Sinua tarvitaan tenorisektiossa." Liikutuin. Joku välittää ja kutsuu. Seurakunnissa puhutaan yleisesti kohtaamisesta. Tärkeää sekin on, mutta se ei riitä jos kohtaamisesta ei seuraa mitään. Henkilökohtainen välittäminen ja kutsuminen kiinnittää ihmisen seurakuntaan. 

Samanlaista välittämistä ja kutsumista sain kokea myös liittyessäni seurakunnan puhallinorkesterikouluun kun siihen uuden kapellimestarin tultua sai tulla kaikenikäiset ihmiset. On ollut hieno ja jopa hengellinen kokemus opetella soittamaan orkesterissa pienten lasten, nuorten ja aikuisten kanssa. Puhallinorkesterit ovat olleet mainiota matalan kynnyksen toimintaa juuri nuorille aikuisille, joita muutoin ei seurakuntien toiminnassa kovin paljon ole mukana.

Orkesteriin osallistuminen johti ovelasti myös ehdokkuuteen seurakuntavaaleissa ja yllättäen pääsin valtuustoon. Ensimmäinen kausi meni pitkälti opetellessa kirkon hallintokuvioita ja tutustumisessa toimintatapoihin. Päätöksenteon hitaus ja edestakaisin soutaminen ja huopaaminen oli lopulta hyvin turhauttavaa. Päätin kuitenkin lähteä ehdolle toiselle kaudelle aivan uudella konseptilla. Mukaan lähti kolme muuta hienoa ehdokasta. Vaalityö opetti paljon toimiessani valitsijayhdistyksen asiamiehenä. Vaalin tulos ylitti kaikki odotukset. Kaikki ehdokkaat pääsivät valtuustoon. 

Toisella kaudella olen saanut tutustua myös Tulkaa kaikki -liikeen aktiiveihin. Suostuin liikkeen yhdyshenkilöksi Mikkelin hiippakunnassa. Heti alkuun tuli myös rooli kirkolliskokous- ja hiippakuntavaltuustovaalien valmistelijana ja valitsijayhdistyksen asiamiehenä. Ehdokkaiden hankkimisella työ alkoi ja moninaisten vaiheiden kautta johti siihen, että saimme Mikkelin hiippakunnasta läpi kaksi maallikkoa. Ensimmäistä kertaa seurasin kaikki suorat striimaukset ensimmäisestä uuden kokoonpanon kokouksesta. Omat edustajamme Minni ja Ville esiintyivät hyvin edukseen, samoin kuin pappisedustajamme Eija ja Mirva omalta pappien listaltaan valittuina.

Kiinnostavaa kirkolliskokouksessa oli myös seurata edustajien pyrkimystä noudattaa kunnioittavan keskustelun periaatteita. Erilaiset mielipiteet esitettiin toki suurimmalta osin sivistynein sanakääntein, mutta toinen toistensa kuuntelusta ja varsinaisesta dialogista ei ollut kyse. Emotionaalinen jännite oli selvästi aistittavissa ja jälkeenpäin kommentit kertoivat uupumuksesta ja henkisestä rikkinäisyydestä. Emeritapiispa Irja Askola totesi Kotimaan haastattelussa tämän kokemuksen olevan yleistä niin kirkolliskokouksessa kuin hiippakunta- ja kirkkovaltuustoissakin. Kunnioittava keskustelu ei taida vieläkään oikein toimia. Riittäisikö jos aluksi koettaisimme olla edes ystävällisiä ja kohteliaita?

Rantatsasouna opetti tänä kesänä saunan sisäoven maalausprojektissa sattuneen työvirheen ja siitä seuranneen hajuongelman kautta nöyryyttä. Ovi jouduttiin vaihtamaan ja pukuhuoneen lattia maalaamaan uudelleen. Ongelman ratkeaminen vei kaksi kuukautta. Henkinen kärsimys on ollut suurta, koska tuo rakas ja lähes pyhä paikka oli vaarassa tulla käyttökelvottomaksi. Tuli mieleeni Sami Pihlströmin kirjan "Ota elämä vakavasti - Negatiivisen ajattelijan opas" yksi keskeinen sanoma: Kohtaa toiset ihmiset myös syyllisinä, kärsivinä ja kuolevaisina. Kunnioittavan keskustelun perusajatukseksi on tullut vahvasti myös vanha viisaus: Tärkeää ei ole se, mitä muut ajattelevat minusta, vaan se, mitä minä ajattelen muista.

 

 

 

 

Kauko Mäkinen

Mökkiläinen, saunoja, hengellinen retkeilijä

Kommentit


Kirjoita viestisi alla olevalla lomakkeella. Kaikki kentät ovat pakollisia.
Viestin otsikko:


Nimi tai nimimerkki:


Roskaesto, jätä tyhjäksi:


Viestisi: