On kivaa olla tyttö osa 2.
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3

On kivaa olla tyttö osa 2.

 

 

Viime viikolla tein lasteni kanssa juttua Myö yhes -lehteen tuosta otsikosta, on kivaa olla tyttö. Jutun teko oli monella tapaa haastava prosessi. Siihen kuului kiukkua ja lahjontaa, mutta kun lopulta lapset innostuivat aiheesta, saimme tekstin valmiiksi.

Itse jäin pohtimaan tyttönä olemista tänä päivänä verrattuna omaan lapsuuteeni ja nuoruuteeni. Eräs muistikuva on ajalta, jolloin olin noin 13-vuotias. Maalaistalossa oli paalien keruun aika ja naapurin isäntä kysyi minulta, että haluaisinko ajaa traktorilla, hän voisi opettaa. Pyyntö pelotti ja jännitti, mutta olisin ollut valmis astumaan traktorin rattiin. No, sitten paikalle tuli isäni, joka (luultavasti äidin komentamana), totesi, että mene sinä tyttö vain muualle.

Toinen muistikuva on, kun ehkä viisivuotiaana jouduin antamaan ison lelukippiauton pois sukulaispojalle. En omistanut ylipäänsä paljoakaan leluja ja leluautoja oli vielä vähemmän. Tuo keltainen kippiauto oli minusta hieno, enkä olisi halunnut antaa sitä pois, mutta vanhempani olivat päättäneet toisin. En toki halua syyttää heitä. He olivat oman aikansa ja omien vanhempiensa lapsia.

Myöhemmin tyttöys tai naiseus on noussut esteeksi erityisesti liittyen ammatinvalintaan. Opiskeluaikana olin töissä kesäteologina muutamassa seurakunnassa, joissa pappistyökaverini eivät hyväksyneet naispappeutta ja toimivat tuon vakaumuksensa mukaisesti. Vaikka olin vasta opiskelija, en päässyt alttarille avustamaan ehtoollisen jaossa. Saarnaamisen mahdollisuudesta ei edes puhuttu.

Toki joukkoon mahtuu paljon hyviäkin kokemuksia. Yksi niistä oli yhteistyö vanhoillislestadiolaiseen herätysliikkeen kuuluvan papin kanssa. Hänen kanssaan kävimme syvällisiä keskusteluja vakaumuksesta. Näin jälkeenpäin ajattelen, että se oli dialogia parhaimmillaan. Molemmat kerroimme, mitä ajattelemme ja mihin ajattelumme pohjautuu. Kumpikaan ei väheksynyt toista tai yrittänyt muuttaa toisen mielipiteitä. Saati sitten, että hän olisi sukupuoleen vedoten kieltänyt minua niistä tehtävistä, joita minulla kesäteologina oli mahdollista tehdä.

Omien lasten ajatuksista huomasin, että asiat ovat menneet parempaan suuntaan. Luulen, että koulussa ja harrastuksissa tyttöjä ja poikia kohdellaan tasa-arvoisemmin kuin esimerkiksi omassa lapsuudessani. Samaan aikaan olen huolestunut siitä, että monissa asioissa tapahtuu myös kahtiajakautumista. Tuntuu, että halutaan tehdä jyrkkä ero eri laitojen välillä. On porukoita, jotka haluavat häivyttää eron sukupuolten välillä. Ja on porukoita, jotka haluavat ylläpitää ja vahvistaa mielikuvaa tyttöjen ja poikien erilaisista rooleista ja tehtävistä.

Toivoisin tässäkin kultaista keskitietä ja ennen kaikkea sitä, että lapset ja nuoret saisivat kasvaa rauhassa juuri sellaisina kuin ovat ilman, että sukupuoli tai siihen liittyvät kysymykset aiheuttavat ahdistusta. Toivoisin, että me aikuisina, emme olisi lapsille esteitä itsensä toteuttamisessa, vaan päinvastoin mahdollistaisimme omien vahvuuksien löytämisen. Haluaisin, että olisimme valmiita avoimeen keskusteluun siitä, mitä on olla tyttö tai poika tai jotain siltä väliltä. 

Sanna 

perheneuvoja-sairaalapappi

Kommentit


Kirjoita viestisi alla olevalla lomakkeella. Kaikki kentät ovat pakollisia.
Viestin otsikko:


Nimi tai nimimerkki:


Roskaesto, jätä tyhjäksi:


Viestisi: