Joulun ydin

Takana on erikoinen vuosi. Sen seurauksena valtava määrää uuteen sopeutumista ja äärirajoille venymistä. Sellaista se on ollut myös diakoniatyössä, kunnes tuli joulukuu. Silloin normaalius palautui, vaikkakin venymään joutuu edelleen. Pakatessani jouluavustuskasseja diakonian toimistolla se iski: joulufiilis! Jouluavustukset ovat asia, joihin edes korona ei pystynyt tuomaan muutosta, vaikka lähes kaiken muun muuttikin. Jos jotakin, korona avasi silmiä sille, mikä diakonian vastaanotoilla kautta maan on tiedetty jo kauan. Kulutuksen kyllästämä joulu näyttäytyy diakonian lasien läpi kovin vieraalta ja etäiseltä. Ja sitä se onkin, sadoille tuhansille muillekin, kuin vain meille avustuskassien pakkaajille.

Joulu ei tule suorittaen, pakottaen tai kuluttaen. Se tulee varkain, pienissä hetkissä. Ehkä tämä koronajoulu voi palauttaa elämäämme kohtuutta. Kenties se voi avata uusia näkökulmia. Itselleni joulu tulee hiljaisempana kuin koskaan. Koronan vuoksi suku ei kokoonnu, kukin viettää joulua tahoillaan. Onko joulu peruttu, kysyi mieleni? Ajatusteni järjestäydyttyä uudelleen oivalsin; tänä vuonna joulu tulee todellakin varkain. Pienissä hetkissä, pienin annoksin. Erilaisena, mutta täynnä mahdollisuuksia. Se tulee avustuskasseissa, jonka sisältö on saajalleen yllätys. Se tulee, jos sen vain sallii tulla. Se ei ole mitään suurta. Sen saattaa joutua jopa etsimään itämaan tietäjien tavoin. Moni koronan näkyväksi paljastanut, ennen näkymätön, on viettänyt aiempia joulujakin turhuudesta riisuttuna, yksin, vähään tyytyen ja ehkä jopa etsien. Nyt on minun vuoroni. Olisiko sinunkin?

Löydetään tänä vuonna joulun ydin yhdessä.