Kotikirkkoni
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3

Kotikirkkoni

Ensimmäinen kirkkoni oli Suonenjoen kirkko, kaunis perinteinen puukirkko, jossa minut on kastettu jumalanpalveluksen jälkeen pyhäkoululaisten läsnä ollessa. Aluksi käytiin kirkossa harvakseltaan, mutta kun muutimme kirkolle, kävimme useammin ja sain käydä siellä yksinkin.

Kirkosta muistan oikeastaan vain sen, että siellä oli hyvä olla.

 

Kun muutimme Imatralle, tuli kotikirkoksemme Tainionkosken kirkko. Lauloin lapsikuorossa ja oli jännittävää olla urkuparvella laulamassa, kun kirkko oli täynnä ihmisiä. Tyttökerho oli kirkon takasalissa ja myös partiolippukunta Tarmontyttöjen illat pidettiin kirkossa. Samaan aikaan saattoi olla sekä ylä- että alasalissa toimintaa.

Tuolta ajalta muistan, miten kumeasti kirkonkellot soivat. Se ääni tulee kuin maan alta.

Kun Tainionkosken yhteiskoulu oli vielä vanhassa paikassa, meillä oli joitakin tunteja kirkossa. Toinen varapaikka oli Vpk:n talo.

 

Rippikoulun kävin Sipiniemessä ja konfirmaatio oli Kolmen Ristin kirkossa. Voi miten vaikeaa olikaan kävellä uusilla korkokengillä kirkon tiililattiaa pitkin. Pari kesää aikaisemmin veljeni konfirmaatio oli samassa kirkossa. Äidiltä oli hetkeä aikaisemmin leikattu sappikivet ja hän oli vielä toipilaana. Oli kuuma ilma ja kirkko oli tupaten täynnä. Äidillä oli vaikeaa.

 

Helsingissä asuessani Kallion kirkko tuli läheisimmäksi, olihan se ihan työpaikkani vieressä. Toki vuoden verran myös kuuluin Kallion seurakuntaan. Olin jo tuolloin kierrätysihminen, niinpä noilta ajoilta tarttui matkaani Kallion kirkon suntion lakanat. Ne lienevätkin ainoat pitsilakanat, mitä minulla on koskaan ollut. Lakanat ovat jo kuluneet, mutta pitsit ovat tallella vieläkin.

 

Asuin pari vuotta myös Järvenpäässä ja minut on vihitty avioliittoon Järvenpään kirkossa. Se onkin ainoa kerta, kun olen siinä kirkossa käynyt, koska työpaikka oli edelleen siellä Kallion kirkon vieressä. Myöhemmin Järvenpäässä opiskellessa tulivat seurakuntaopiston monet kirkot ja kappelit tutuiksi ja jumalanpalvelukset aukenivat ihan uudella tavalla.

 

Kun palasin takaisin tälle seudulle, jäin asumaan rajan toiselle puolelle Korvenkylään. Olisin halunnut liittyä Imatran seurakuntaan, mutta se ei ollut mahdollista, niinkuin ei ole vieläkään. Kotikirkokseni tuli näin Joutsenon komea kivikirkko. Siitä tulikin minulle hyvin läheinen samoin kuin kirkoksi vihitystä Korvenkylän seurakuntakodista. Lapset avasivat ihan uuden väylän seurakuntaan.

Siinä vaiheessa, kun lapset menivät kouluun, tunsin valtavaa tyhjyyttä. Minulla ei ollut mitään paikkaa seurakunnassa. Luulen, että samanlainen tilanne on edelleenkin monen nuoren aikuisen elämässä. Pyrin vapaaehtoistyöhön Joutsenon seurakuntaan ja ilmoittautumiseni otettiin ilolla vastaan. Kuitenkaan sieltä ei koskaan löytynyt mitään tekemistä.

 

Minulla oli edelleen halu päästä mukaan seurakunnan toimintaan ja kun huomasin lehdestä, että Yrjö Ijäs haki vapaaehtoisia Tuomas-messun toteuttamiseen, olin oitis paikalla. Meitä oli siellä kaksi vapaaehtoista. Kolmen Ristin kirkon Tuomas-messuista tuli näin ensimmäinen minun palvelutehtäväni.

Toinen tapahtuma, jota en ikinä unohda, oli viimeinen Ylös Jerusalemiin-pääsiäisvaellus. Sitä tehtiin monen työalan ja vapaaehtoisen voimin yhteisenä ponnistuksena suurella sydämellä.

 

Suurin palvelutehtäväni on kuitenkin ollut saada olla ehtoolisavustajana. Siinä tuntee oman pienuutensa ja kuitenkin sen, että voi olla pienenäkin osa jotain todella suurta. Aluksi tätä maallikoiden palvelutehtävää toteutettiin vain Imatrankosken kirkossa ja siksi taas tämä kirkko on minulle hyvin rakas.

 

Vaikka kirkkoja on elämän varrelle osunut monia ja monet niistä ovat hyvin rakkaita, on minulla vielä yksi haave. Se on, että imatralaiset kokoontuisivat sunnuntaisin yhteen kirkkoon palvelemaan

ja ylistämään Jumalaa täydestä sydämestä yhtenä yhtenäisenä seurakuntana. Joka sunnuntai olisi juhla, jossa laulu raikuisi taivaaseen asti ja saarnat olisivat puhuttelevia. Tietysti myös joka sunnuntai juotaisiin kirkkokahvit ja oltaisiin vielä hetki yhdessä.

Nyt tämä on vielä haave, koska seurakunta on ulkoistettu kirkoista. Katsellaan nyt kiltisti striimattuja tilaisuuksia, mutta sitten kun koittaa se aika, että ei ole rajoituksia, niin sitten riemuitaan!

Tuula Rahkonen

Kommentit


Poistu arkistosta
Aihe / Aloittaja   Viimeisin / Viestejä