Onko kirkossa hyvä hallintokulttuuri?
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3
Tainionkosken kirkko, Imatra

Tainionkosken kirkko, Imatra

Onko kirkossa hyvä hallintokulttuuri?

Millaista on hyvä hallintokulttuuri ja mitkä kaikki seikat siihen vaikuttavat? Kirkon organisaatiossa asiaa voi tarkastella monella tasolla. Piispantarkastukset tuovat aivan oman sävynsä kirkolliseen kulttuuriin.

Kaikkien organisaatioiden kulttuuriin vaikuttavat lähtökohtaisesti niiden arvot ja päämäärät. Tämä näkyy niin yritysten kuin myös julkishallinnon toiminnassa. Julkishallinnossa, kunnissa ja seurakunnissa, oman vaikutuksensa kulttuuriin tuo luottamushenkilöiden osuus päätöksenteossa. Kirkossa luottamushenkilöitä on hallinnon kaikilla tasoilla. Päätöksenteko on tasapainoilua viranhaltijoiden, työntekijöiden ja luottamushenkilöiden välillä. Tästä syntyy aika ajoin jännitteitä, jotka hakevat purkautumiskanavaa. Tärkein kanava on avoin keskustelu.

On ollut mielenkiintoista seurata esimerkiksi kirkolliskokousten toiminta- ja keskustelukulttuuria. Yhtenä huomionarvoisena seikkana on ollut kirkkohallituksen asiantuntijoiden selvä turhautuneisuus eräiden toistuvien ja pitkittyneiden asioiden kohdalla. Esimerkkinä vaikka eräiden luottamushenkilöiden halu säilyttää tunnustuspykälä kirkkolaissa vastoin eduskunnan suhteellisen selkeästi ilmaisemaa toivetta. Asiantuntijat ovat ilmaisseet epätoivonsa myös ikuisuusongelmaksi muodostuneen avioliittokäsityksen yhteydessä. Luottamushenkilöiden arvot ovat olleet ristiriitaisia siinä jo pitkään, eikä avoin keskustelu ole vienyt asiaa juurikaan eteenpäin. Tämä on jo alkanut rapauttaa kirkolliskokouksen hallintokulttuuria kokonaisuudessaan. Hyviä avauksia asiassa on kuitenkin viime aikoina tullut, mm. emerituspiispa John Vikströmiltä.

Hiippakunnat toimivat itsenäisesti piispojen alaisuudessa. Piispoilla ei ole ketään suoranaista esimiestä ja kokonaisuudesta vastuussa oleva johtaja kirkosta puuttuu. Kirkkohallitus yrittää koordinoida kokonaiskirkon toimintaa, mutta hiippakunnat ja seurakunnat ovat hyvin pitkälle autonomisia toiminnassaan. Monissa tilanteissa tämä itsenäisyys näyttäytyy ulospäin ristiriitaisuutena ja kansalaisten eriarvoisena kohteluna. Muistettakoon vaikka viime kirkolliskokousvaaleissa tapahtunut kapitulien erilainen käytäntö äänioikeutettujen yhteystietojen keräämisessä ja luovuttamisessa valitsijayhdistysten käyttöön. Tästä Tulkaa kaikki -liike huomautti kapituleja ja kirkkohallitusta ja asiaan onkin tulossa korjauksia seuraavissa vaaleissa. Olisi suotavaa, että kapitulit tarkistaisivat myös onko  kansalaisten tasa-arvoinen kohtelu selkeästi niiden arvoissa ja hallintokulttuureissa mukana.

Seurakunnissa hallintokulttuurien erilaisuus näkyy myös. Hämmentävän vähän tehdään yhteistyötä ja opitaan toinen toisiltaan. Toki olosuhteet, missä toimitaan ovat hyvin erilaiset suurissa kaupungeissa ja pienissä maaseutuseurakunnissa eikä samoja toimintamalleja voi, eikä tarvitse soveltaa kaikkialla. Yksi yhdistävä piirre on kuitenkin luottamushenkilöiden ja viranhaltijoiden keskinäinen yhteistyö päätöksenteossa. Johtavat virkamiehet esittelevät päätettävät asiat ja luottamushenkilöt sen perusteella päättävät. Tämä vaatii hyvää yhteistyönkulttuuria. 

Piispantarkastus on Imatran seurakunnassa nostanut esiin ongelmallisen piirteen hallintokulttuurissa. Esittelevä virkamies tekee perusteellisesti ja suurella vaivalla  valmistellun esityksen päätettävänä olevasta asiasta, mutta luottamushenkilöt voivat ottaa täysin vastakkaisen kannan ja ryhmäpäätöksellä kumota esitellyn asian. Ryhmäpäätös voi syntyä kun valtuustoryhmien neuvoston jäsenet, tai pienemmät ryhmät kokonaisuudessaan, kokoontuvat ennen neuvoston kokouksia ja käsittelevät asiaa. Tätä voisi kutsua kabinettipolitiikaksi, joka on avoimuuden vastakohta. Ratkaisuksi on ehdotettu ryhmäkokousten välttämistä ennen neuvoston kokouksia, koska neuvosto vasta valmistelee asioita valtuustolle päätettäväksi ja ryhmät voivat pitää kokouksensa sitten ennen valtuuston kokouksia. Kapitulista on vahvistettu, että aihe on ollut piispan kanssa keskusteluissa mukana vielä kesken olevassa piispantarkastuksen prosessissa ja asiaan palataan loppuvisitaatiossa.

Ryhmäkeskustelujen poistaminen ennen neuvoston kokouksia tuskin on mahdollista ja onko se edes tarpeellista? Onko se kirkon ja seurakunnan arvojen mukaista? Jokainen neuvoston jäsen tietenkin valmistautuu kokouksiin itsenäisesti, mutta on selvää, että muiden jäsenten kanssa käydään keskusteluja ja mietitään asioita yhdessä. Tämä on hyvää valmistatumista ja sujuvoittaa kokouksia. Eräissä hiippakuntamme seurakunnissa (Mikkeli, Kouvola) on kaikkien neuvoston jäsenten yhteisiä esikokouksia ennen neuvoston varsinaisia kokouksia. Helsingissä ja Tampereella on ryhmäkokouksia ja lisäksi monissa Helsingin seurakunnissa on neuvoston valitsemia valmisteluvaliokuntia, joihin kuuluu luottamushenkilöitä ja kirkkoherra. Valiokuntatyöskentelyllä kenties vältetään pahimmat yhteentörmäykset ja pidetään yllä hyvää hallintokulttuuria. 

Ristiriidoilta päätöksenteossa tuskin koskaan kokonaan vältytään. Hyvässä hallintokulttuurissa kyse taitaa olla enemmänkin siitä, miten ristiriitatilanteita hoidetaan. Pohjimmiltaan kyse on vallasta ja miten sitä käytetään. Onko pyrkimys hyvään yhteistyöhön kaikkien osapuolten kesken vai onko jostain syystä ajauduttu vastakkainasetteluun, jolloin aletaan käyttää voimaa toista osapuolta vastaan? Tässä kohtaa pitää organisaation arvojen astua esiin.

Kauko Mäkinen

FT, psykologi

Kirkkovaltuutettu

Kommentit


Kirjoita viestisi alla olevalla lomakkeella. Kaikki kentät ovat pakollisia.
Viestin otsikko:


Nimi tai nimimerkki:


Roskaesto, jätä tyhjäksi:


Viestisi: