Tuhlaajapoika-cliché
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3

Tuhlaajapoika-cliché

Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän. Kuulostaa hienolta. Melkeinpä siltä, että noihin sanoihin olisi kätkettynä elämän tarkoitus ja lupaus ikuisesta huolenpidosta. Kukapa sellaisesta kieltäytyisi?

Minä kieltäydyin.

 

En toki tahallani ja tarkoituksella. Katsokaas, rippikoulun ajoista asti minulla oli yksi ainoa visio elämästäni: olla seurakunnan nuorisotyönohjaaja. Kuitenkin aikaa myöten tämä unelma alkoi kehittyä ja papin tehtävät alkoivat tuntua entistä kutsuvimmilta. Se oli päätetty, minusta tulisi pappi. Tekisin kaikkeni sen eteen. Voisin olla mies siihen tehtävään. Hain kahteen yliopistoon, Helsinkiin sekä Joensuuhun. Pääsykoekirjallisuuden kanssa oli vähän ongelmia, mutta niistä selvittiin. Luin niin, että savu nousi korvista ja silmäni kuivuivat - mutta se ei riittänyt.

 

Olin katkera. Olin pettynyt itseeni, sekä siihen, että ehkä tämän ei ollutkaan tarkoitus mennä näin. Ehkä minun paikkani ei ollutkaan saarnatuolissa. Mutta missä sitten?!

 

Päätin jatkaa elämääni, muuttaa unelmiani. Kaikki uraani liittyvät haaveet vaihtoivat muotoaan ja tyydyin maalliseen linja-auton kuljettamiseen. Älkää toki käsittäkö väärin, minä pidin (ja pidän) siitä ja se työ on tärkeää, mutta huomaamattani usko ja luottamus Jumalaan jäivät taka-alalle, unohduksiin useammaksi vuodeksi.

 

Loppuvuonna 2020 sain kuulla, että täällä Imatralla olisi tarjolla sijaisuus nuorisotyön tiimissä. Koin hiukan hämmentyneitä tunteita. Halu hakea työhön oli kova, mutta elämäntilanne oli murroksessa. Asuin aivan eri paikkakunnalla, tein aivan eri töitä ja minusta tulisi suhteellisen pian isä. Mieleeni hiipi myös, että näinköhän se Jumala muistaa vielä minua?

 

Vielä vähän aikaa sitten pohdin ääneen, että on hankala rukoilla ääneen. Häpeän tunne Jumalan armon unohtamisesta vaivaa ja sen anteeksi pyytäminen oli hankalaa. Kuitenkin valoa on tämänkin tunnelin päässä, uskon niin. Pääsiäisenä vietin paljon aikaa Tainion kirkolla striimamassa ja kuuntelemassa pappien puheita ja kuulin kutsun uudestaan. Ymmärsin siellä penkissä istuessani, että paikkani on seurakunnassa. Kirkossa ja sanan äärellä. Tuhlaajapoika oli palannut kotiin.

 

Paljon on vettä virrannut Vuoksessa siitä, kun lähdin maailman tuuliin. Ihmisellä ei ole muuta vaihtoehtoa, kun luottaa suurempaan visioon ja johdatukseen. Luoja tietää, että tuntuu hyvältä olla kotona. Imatralla sekä seurakunnassa

Henri Varis

Taiteilija ja taivaanrannanmaalari

Kommentit


Aloita uusi viestiketju Siirry arkistoon
Aihe / Aloittaja   Viimeisin / Viestejä