Kääntyykö kirkkolaivan kurssi?

Kirkon koulutuskeskuksessa johtamiskouluttajana ja Haminan kirkkoherrana toiminut, teologian tohtori Juha Tanska luonnehtii johtajuutta systeemisenä ja kontekstisidonnaisena ilmiönä näin:

"Johtaminen toteutuu aina jossakin kontekstissa, vuorovaikutuksessa työyhteisön, luottamushenkilöiden ja toimintaympäristön kanssa. Kyse ei ole vain johtajan/kirkkoherran toimenpiteistä ja ominaisuuksista, vaan myös työtoverien työyhteisötaidoista, luottamushenkilöiden käsityksestä roolistaan ja tehtävästään, toimintaympäristössä vallitsevista mielikuvista ja odotuksista. Niitä kaikkia voidaan matkan varrella selkiyttää, ottaa puheeksi, kouluttautua, vähitellen muuttaa mielikuvia. Johtamisen kontekstisidonnaisuudesta kuitenkin aiheutuu se, että erilaiset johtamisen viitekehykset ja akuutit tilanteet saattavat edesauttaa tai haitata juuri siinä kyseisessä tilanteessa tietyillä ominaisuuksilla varustettua kirkkoherraa selviytymään tehtävässään."

Johtajuus toteutuu siis aina tietyssä tilanneyhteydessä, kontekstissa, ja yhteistoimintana eri tahojen kanssa. Millainen on tämänpäivän yhteiskunnallinen ja kirkollinen tilanne ja millaista johtajuutta siinä vaaditaan?

Kirkolliskokouksen talousvaliokunnan puheenjohtaja Tapio Tähtinen esitteli Tulkaa kaikki -liikkeen teematapaamisessa 24.4.2021 taustatekijöitä kirkossa tarvittavalle välttämättömälle muutokselle: Yhteiskuntamme rakenteet muuttuvat hurjaa vauhtia. Iäkkäiden määrä kasvaa, nuoret ja työikäiset muuttavat kaupunkeihin. Joka päivä pääkaupunkiseudulle ja länsirannikolle muuttaa keskimäärin 84 ihmistä, pohjoinen ja itä tyhjenevät. Kirkon jäsenmäärä on vähentynyt ja vähenee 1,1 miljoonaa vuosien 2006-2030 aikana. Verotulot vähenevät 100 miljoonaa vuosien 2021-2030 aikana. Kirkolla ei yksinkertaisesti ole varaa olla muuttamatta hallinnollisia rakenteitaan, vähentämättä kiinteistöomistuksiaan, uudistamatta jäykkiä virkarakenteitaan ja tulorahoituksensa nykyrakennetta. 

Kirkossa vallitsee myös teologinen polarisaatio, joka näkyy esimerkiksi virka-, avioliitto-, herätysliike- ja johtamistapakysymyksissä. Johtamista koskeva jännite on näkynyt muun muassa piispallisen johtamisen ja kirkolliskokouksen päätöksenteon välillä. Kirkolliskokouksen määräenemmistösäännös ehkäisee päätöksentekoa, vaikka yritystä parempaan on epävirallisissa työryhmissä, totesi Tähtinen ja sanoi, että kuolevan organisaation tunnuslause on: “Näin meillä on aina tehty”. 

Kirkon ovet pitää avata kaikkiin suuntiin, kuten piispainkokouksen tuoreessa ekumeenisessa toimintalinjauksessa kuvataan. Samalla täytyy pitää huoli siitä, että se, mitä sisältä löytyy, kiinnostaa ihmisiä. Siksi tarvitaan uutta luovaa teologiaa, totesi teematapaamisessa Helsingin seurakuntayhtymän valtuuston puheenjohtaja, teologi Hanna Mithiku. Kirkolla ei ole varaa pitää kiinni menneeseen jämähtäneistä, kiveenhakatuista opeista, vaan tarvitaan rohkeaa, rakastavaa ja rinnalle asettuvaa teologiaa. “Oikea oppi” estää muutoksen. Ovia ei kannata avata sinne, mihin kukaan ei halua tulla. 

Ylläkuvatut olosuhteet, joissa kirkko nyt ja tulevaisuudessa toimii vaativat rohkeita avauksia, uusia ideoita ja avaria, monipuolisia teologisia opin tulkintoja. Tarvitaan selkeää näkemystä kirkon suunnasta tulevaisuudessa. Ollaanko menossa kiihtyvää vauhtia kohti marginaalikirkkoa, hallintorakenteiden romahtamista ja kirkon hajoamista pieniin osiin, joissa kiistellään enää vain siitä kuka saa rahat? Vai suunnataanko katse ja voimavarat laajaan ja avaraan kansankirkkoon, joka on osa suomalaista kansalaisyhteiskuntaa?

Seurakuntatasolla kirkkoherra johtaa työyhteisöä ja tekee yhteistyötä eri sidosryhmien kanssa. Päätöksenteossa talousjohtaja ja luottamushenkilöt ovat kumppaneina avainasemassa. Jos yhteistyö ei toimi, syntyy vallankäytön ongelmia ja voidaan ajautua umpikujiin. Luottamuksen rakentamisessa olennaista on molemminpuolinen rehellisyys ja avoimuus, joihin perustuu myös kyky hyvään ihmisten johtamiseen työyhteisössä ja hallinnossa. 

Kirkkoherra toimii tavanomaisen työyhteisö- ja hallintojohtamisen lisäksi myös seurakunnan hengellisenä johtajana, korostaa Juha Tanska. Kirkon ja seurakuntien edellä kuvatussa yleisessä tilanteessa olennainen kysymys hengellisessä johtajuudessa tällä hetkellä on, mennäänkö kohti oikeaoppista ja ulossulkevaa hengellisyyttä vai kutsutaanko piispainkokouksen ekumeenisessa hengessä mukaan kaikkia ihmisiä: Niitä, jotka ovat kirkon ulkokehällä, ja niitäkin, jotka ovat jo jättäneet kirkon tai eivät ole koskaan kirkkoon kuuluneetkaan ja etsivät hengellisyyttä monista eri lähteistä? Näihin kysymyksiin vastaaminen ratkaisee kirkon ja sen seurakuntien olemassaolon tulevaisuudessa osana elinvoimaista yhteiskuntaamme.