Anna valosi loistaa
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3

Anna valosi loistaa

Viime viikolla sain kunnian kohdata kaikki tämän vuoden rippikoululaiset. Työtoverini kanssa mietimme kovasti, mitä tahdomme rippikoululaisille diakoniasta kertoa. Diakonian kenttä ja merkitys, kun on niin kovin laaja. Jo monen vuoden ajan, olen kokenut tärkeäksi puhua nuorille oman itsen arvostamisesta ja itsensä rakastamisesta. Siitä, että peiliin katsoessa tavoittaa rakkauden katseen omien silmien kautta. Oman arvon tuntien ja itseen lempeästi suhtautuen, on meidän jokaisen helpompi kohdata myös toisemme ja lopulta myös Jumala. Ehkä tämä aikakin pandemian keskellä sai meidät puhumaan nuorille juuri tästä, oman itsen kohtaamisesta rakkaudella, huolehtimalla oman arjen perustuksista ja etsimällä polttoainetta omille voimavaroilleen oikeasta paikasta.

Meillä ihmisillä on usein taipumus kiinnittää huomiomme kaikkiin niihin asioihin, joiden koemme elämässämme olevan huonosti. Huomaamme helposti omat epäonnistumiset, osaamattomuudet ja virheet. Liian usein tulee murehdittua turhiakin, ja jos ei omia, niin ainahan on naapurinkin murheet hätävaroiksi, joita voi vatvoa.

Mutta mitäpä, jos ottaisitkin parin viikon positiivisuuskuurin ja katsoisit, mikä kaikki niiden aikana muuttuu. Kenenkään elämä, ei edes sen maailman huono-onnisimman, ole pelkkää surua ja kurjuutta. Meidän jokaisen elämässä on vähintäänkin yksi, useimmiten useakin asia hyvin tai jopa loistavasti. Ja jokaisella meistä on erilaisia taitoja ja vahvoja osaamisalueita.

Onkin valaisevaa kiinnittää huomiota siihen, mikä on hyvin. Ongelmia ei toki pidä lakaista maton alle piiloon, mutta niitä ei myöskään tule nostaa jalustalle. Keskittyy yksinkertaisesti enemmän siihen mikä toimii ja pyrkii vastaavasti välttämään sellaisen tekemistä mikä ei toimi. Kun kohdistaa huomionsa hyvään, alkaa valo omassa elämässä lisääntyä. Ja valo vetää puoleensa lisää valoa. Sanon nyt myös sinulle sen, mitä sanoin nuorille: Sinä olet tuollaisenaan arvokas ja ihmeellinen, rakkauden arvoinen! Katso itseäsi rakkauden silmin ja anna itsesi loistaa. Anna loistaa itseäsi kohti ja huomaat, kuinka valaiset myös lähellä olevat ihmiset, koko huoneen. Ehkä siinä samalla tulet sytyttäneeksi jonkun toisenkin valon.

Outi

 

diakoni

Kommentit


Kirjoita viestisi alla olevalla lomakkeella. Kaikki kentät ovat pakollisia.
Viestin otsikko:


Nimi tai nimimerkki:


Roskaesto, jätä tyhjäksi:


Viestisi: