MISSIO 2022
Se löytyi -missio tavoittaa suomalaiset: Mediakampanja 19.9.-16.10.2022 - Tapahtumia seurakunnissa läpi vuoden!
Se löytyi -missio on kristittyjen yhteinen, kirkkohistoriallisestikin merkittävä hanke evankeliumin välittämiseksi suomalaisille. Sadat seurakunnat ja järjestöt valmistautuvat yhdessä kolmekymmentä päivää kestävään mediakampanjaan, jonka aikana järjestetään myös satoja tapahtumia ja tempauksia. Missio luo erinomaiset edellytykset henkilökohtaisiin kohtaamisiin sekä kiinnittää huomion yksinäisyydestä kärsivien lähimmäisten auttamiseen.
Seurakunnat liittyvät pitkin vuotta missioon omilla tapahtumillaan.
Missio 2022
• Evankeliumi esillä eri medioissa 19.9. – 16.10.2022. Kysymys on monimediakampanjasta, johon liittyvät televisio, radio, printtimedia, internet, sosiaalinen media (some) sekä ulkomainonta. Eri mediavälineet kertovat evankeliumin sanomaa henkilökohtaisesti.
• Tapahtumia jo kevään 2022 aikana
• Puheenaiheeksi nostetaan Jumala ja se, mitä yhteys Häneen merkitsee
• Koko Suomi tavoitetaan evankeliumilla
• Seurakunnat tulevat vahvasti esille
• Järjestetään satoja missiotapahtumia. Seurakunnat voivat järjestää tapahtumia ja tempauksia yksin tai yhdessä muiden missiossa mukana olevien kanssa.
• Se löytyi -missio antaa näkyvyytensä kautta kristityille erinomaiset puitteet kertoa omasta löydöstään sukulaisille, ystäville ja työtovereilleen. Missiossa mukana olevat toimijat tarjoavat seurakunnalle palveluja.
• Missiolle on nähty tärkeäksi määritellä diakoninen ulottuvuus, jossa evankeliumi tulee esille käytännön tekoina. Missiohanke haastaa seurakuntia ja kristittyjä kohtaamaan eri-ikäisiä yksinäisyydestä kärsiviä lähimmäisiä.
Lue lisää: missio2022.fi
Missio-tapahtumat Imatralla:
"Katsaus Ukrainan tilanteeseen, Raamattu ja rukous"- Luento ja nyyttikesti-ilta, to 20.10. klo 18, Tainionkosken kirkko. Luennoitsijana evp kapteeni, hävittäjälentäjä, kouluttaja Olli Seppänen. Mukana Outi Kylliäinen, Susanna Julin, vapaaehtoisten tiimi, musiikki: Jani Huomo, Heidi Aitala ja Miia Nokelainen. Sanaa – kahvitarjoilu – rukousta. Nyyttikesteille voi tuoda suolaista tai makeaa, lämpimästi tervetuloa myös ilman tuomisia yhteiseen pöytään, sinua odotetaan! Mahdollisuus esirukoukseen. Järj. Kansan Raamattuseura ja Imatran srk.
Imatran yhteiskristilliset Sanan ja rukouksen illat:
Ti 18.10. klo 18 Tainionkosken kirkko, Outi Kylliäinen.
Ti 29.11. klo 18 Helluntaiseurakunta, Kallenkatu 8.
Taizé-messut Tainionkosken kirkossa
Torstai 3.11. klo 18 Taizé-messu ja iltatee
Torstai 17.11. klo 18 Taizé-messu ja iltatee
***
Etelä-Karjalasta mukana olevat toimijat:
- Etelä-Saimaan ev. lut. Kansanlähetys ry
- Imatran ev. lut. seurakunta
- Imatran helluntaiseurakunta
- Imatran Katulähetys ry
- Lappeen seurakunta
- Lappeenrannan ev. lut. seurakunta
- Lappeenrannan helluntaiseurakunta
- Lappeenrannan vapaaseurakunta
- Lauritsalan ev. lut. seurakunta
- Parikanniemisäätiö sr
- Ruokolahden ev. lut. seurakunta
- Sammonlahden ev. lut. seurakunta
