Moi, miten menee?

Asun lähellä Kosken koulukeskusta. Lukukausien ja koulupäivien aikana riittää vilskettä kävelyreiteillä ja autokaistoilla ajoittain ruuhkaksi asti. Onhan koulukeskus satojen lasten koulumiljöö sekä opettajien ja koulun muun henkilökunnan työpaikka. Kesäaikana alue onkin sitten kovin hiljainen.                           

Päivittäin näen ikkunastani kouluun kiirehtijöitä sekä koulupäivän jälkeen kotiin palaavia.  Usein kävelylenkkini sijoittuu koulun ja sen lähellä olevan urheilukentän alueelle sekä Vuoksen varrelle. Koulun liepeillä näen monenlaista nuorisoa sekä Vuoksen varrella alati eloisasti virtaavaa vettä. Ne antavat elämään tarvittavaa voimaa ja toivoa tulevaan.   

Aamuihmisenä menen mielelläni aamulla kävelylenkille. Silloin myös koululaiset kiiruhtavat opinahjoon. Vuoksen varrella kävellessäni sanon aika usein vastaantulevalle yksin kävelevälle tai yksin pyöräilevälle kouluun menijälle: " Hyvää koulupäivää!" Joku nuori/ lapsi hämääntyy ja on hiljaa.  Jotkut huikkaavat" Kiitos!"ja jotkut ehtivät lausahtaa: "Kiitos samoin!"/ Oikein vastaavatkin, sillä tällainen sauvakävelevä mummi- ihminen käy edelleen elämänkoulua. Ilmeisesti suhteellisen viimeisillä luokilla. Oppiaineena on luopuminen.   

Kun sanon " Hyvää koulupäivää" , sisimmässäni haluan hiljaa rukoilla ja huokailla kohtaamani tuntemattoman lapsen puolesta: " Rakas taivaallinen Isä, suojele ja ohjaa tämän lapsen elämää. Sinä tiedät , tunnet ja rakastat tätä lasta. Olethan tukena hänen elämässään." En tiedä, kuinka monella lapsella on nykyaikana isovanhempia, kummeja tai sukulaisia, jotka rukoilevat tulevien sukupolvien puolesta. Minä saan ja voin kuitenkin huokailla heidän puolestaan. Esirukousta ei ole koskaan liikaa                                       

Huhtikuussa koin mukavaa. Olin jälleen kävelemässä koulun kupeessa. Vastaan tuli neljä yläkoulun poikaa leveänä rintamana. Katseemme kohtasivat. Lähin ohikulkeva poika katsoi silmiin ja sanoi:" Moi, miten menee!?". Hauska tervehdys innostutti ja vastasin:" Hyvin menee", vaikka liikkumiseni ei ollut läheskään niin notkeaa ja reipasta kuin pojilla. Näin kuitenkin nuoret ilahduttivat mieltäni kontaktoidessaan.                         

Pienet kohtaamiset, silmiin katsomiset, hyvän toivotukset. Mitä ne merkitsevät? Jospa ne kertovat välittämisestä ja kunnioittamisesta