Saattohoitohuoneessa/Sanna 11.5.2022

Avaan saattohoitohuoneen oven. En tiedä, mitä odottaa. Sain hoitajalta vain nimen ja tiedon, että loppu on lähellä. Näen edessäni odotuksen uuvuttamat omaiset. Ja sängyn, josta kuuluu hengityksen raskas ääni. Tervehdin omaisia varovasti kuin tunnustellen. Siirryn sängyn viereen. Katson sängyssä lepäävää. Laitan käteni hänen olkapäälleen ja kerron kuka olen. Silitän varovasti. Olen lähellä.

Kyselen potilaalta ja omaisilta, miten he jaksavat. Usein omaiset haluavat kertoa läheisensä elämästä. Siitä, mikä hänelle on ollut tärkeää. Havainnoin tunteita itkua, naurua, väsymystä, pettymystä, koko tunteiden kirjoa. Otan nuo tunteet vastaan. Hyväksyn ne. Yritän olla lohduttamatta korulauseilla.

Kysyn, onko teillä ollut tapana laulaa virsiä? Kunnioitan potilaan ja omaisten toiveita. Jos virsi tai rukous, eivät ole heille luontevia, niin silloin olen läsnä muuten. Mutta hyvin usein potilaalle tai omaisille tulee mieleen jokin tuttu virsi, Päivä vain ja hetki kerrallansa, Herra kädelläsi, Tule kanssani Herra Jeesus… Laulamme itkusta katkeilevin sävelin. Tuntuu, että potilaskin havahtuu kuullessaan laulun.

Laulettuamme laitan käteni ristiin ja rukoilen: Pyhä Jumala, ole tässä meidän kanssamme. Ole lähellä poislähtevää ja hänen läheisiään. Me emme tiedä, milloin lähtöhetki tulee, mutta pyydämme, että hän saisi lähteä rauhassa Sinun käsivartesi suojassa. Kiitämme kaikesta hyvästä, jota elämässä on ollut. Anna läheisille voimia olla hänen lähellään juuri nyt. Auta myös silloin, kun on aika sanoa viimeiset jäähyväiset. Anna meille luottamus siihen, että saamme sinulta avun ja voiman tuleviin päiviin...

Olemme hiljaa. Tuntuu, että aika pysähtyy. Katselen, kuinka ikkunasta tuleva auringon valo valaisee seinällä roikkuvan jo elämää nähneen kukka-aiheisen julisteen. Ja sitten on taas aika palata tähän päivään ja tähän hetkeen. Hoitaja tulee tarkistamaan tilannetta. Puhumme päivän voinnista. Hoitaja kehottaa omaisia soittamaan kelloa, jos tilanne muuttuu. Hän tuo viltin lämmittämään viluista omaista.

Juttelemme vielä niitä näitä potilaan elämästä, läheisten tilanteesta, ehkä hautajaisistakin. Lopuksi sanon, että jos vielä ehdin, käyn katsomassa. Potilaan sängyn vierellä viivähdän vielä hetken ja kerron hänelle, että ehkä nähdään vielä, mutta jos ei enää ehditä nähdä tässä elämässä, niin toivon, että näkisimme kerran taivaassa.

Hyvästelen omaiset, ja pyydän ottamaan yhteyttä, jos yhtään siltä tuntuu, ja lähden. Ovea kiinni laittaessani pysähdyn vielä ja lausun mielessäni rukouksen: ”Sinä tiedät kaiken. Sinun käsiisi minä jätän heidät.”