LÄSNÄ JA LASNA
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3

LÄSNÄ JA LASNA

Olen kuullut toteamuksen, että ihminen on tullut vanhaksi, kun hän alkaa muistella lapsuuttaan. Siis olen tullut vanhaksi.

Olen elänyt lasna, lapsuuteni ja nuoruuteni, erittäin vaatimattomassa, sanonpa köyhässä, mutta henkisesti ja hengellisesti mahtavan rikkaassa perheessä. Äitini jäi 36-vuotiaana yllättäen leskeksi ja 3-vuotiaan kaksoissisareni sekä puolitoistavuotiaan veljeni kanssa jäimme elämään ilman isää. Äiti koki kovia, kun joutui elättämään yksin 4-henkisen perheemme ja olemaan yksin lähellä ja läsnä kolmelle lapselleen. Sukulaiset elivät kauempana. Näin jälkeen päin nähtynä äitimme onnistui kasvatustehtävässään erinomaisesti.

Mikä oli se keino, että hän onnistui? Läsnäolon, ajan antamisen, yhdessä tekemisen, luottamuksen ja moninaisen luovuuden taito. Silloin ei ollut aikaa varastavia tekijöitä, kaikenlaisia teknisiä härveleitä. Äidillä ei ollut tarvetta ja paineita ”harrastaa, kehittää ja trimmata itseään” eikä hän tavoitellut ”omaa” tai ”laatuaikaa”. Hän ei ottanut aikaa kehon muokkaukseen tai biohakkerointiin. Siitä huolimatta hän eli 97- vuotiaaksi. Henkisesti rikkaana ihmisenä hän kirjoitti kolumneja, runoja ja aforismeja. Perheenä elettiin ja toimittiin paljon yhdessä. Ulkomaan matkoihin ei ollut varaa, mutta tehtiin metsä-tai uintiretkiä. Siltikin riitti aikaa auttaa naapureita mm. heinätöissä tai viedä ikääntyneille vastaleivottua pullaa tai leipää. Me lapset keksittiin erilaisia leikkejä, kyseltiin ja arvuuteltiin arvoituksia ja sananlaskuja ja innostuttiin erilaisista piiloleikeistä. Kun oli työn aika, tehtiin yhdessä ja opittiin. Lähimetsästä, luvan jälkeen, raahattiin puunrunkoja talven polttopuiksi. Kesäpäivänä koko perhe lähti mansikankeruuretkelle tai talvella potkuttelemaan lähijoen jäälle. Me lapset yhdessä mm. pestiin hiekan kanssa mehupulloja, jotta ne olivat valmiina kuumennusta ja pullottamista varten mehujentekoaikaan.Töitä tekemällä opittiin vastuuta.

Ajan kulku sinänsä ei ole muuttunut, mutta ihmisen ajankäyttö on muuttunut. Perusihminen vuosisatojen saatossa on samanmoinen, mutta ihmisen tarpeet ovat muuttuneet. Elämän moninuotoisuus on laajentunut valtavasti. Se on tuonut ihmisen elämänkaareen mitä erilaisimpia vaihtoehtoja. Siksi moni ihminen on tullut ahneeksi elämälle. Aina pitää saada kokea jotain uutta. Elämän tavoite on kokea mahdollisimman paljon erilaisia asioita ja elämyksiä. ” Minun pitää saada...Minulla on oikeus...Minä haluan toteuttaa unelmani...Minä..” Eikö tämä ole itsekeskeisyyttä ? Samalla kyselen, onko ihminen sen tyytyväisempi, tasapainoisempi, rakastavampi ja kiitollisempi, kun saa kaiken haluamansa? Minne hävisi se ”yhteinen hyvä”? Kun omat tarpeet ovat etusijalla, sillon aina joku läheinen jää varjoon ja huomioimatta.

Aika ei sinänsä ole muuttanut ihmistä. Meillä jokaisella on tarve tunteeseen, että elämälläni on tarkoitus ja merkitys. Sen lisäksi moni odottaa, että olisi joku ihminen, joka olisi lähellä ja läsnä elämässäni. Edes yksi ihminen joka antaa aikaa, kuuntelee, auttaa ja ymmärtää. Tätä kaipaa lapsi ja aikuinen. Jos tämä tarve ei toteudu, niin...monesti näemme ikäviä seurauksia.

Kun ihmisellä on luotettava, tukeva ja rohkaiseva ihminen lähellä, hänen on helpompi ymmärtää näkymättömän Jumalan olemassaoloa ja Häneltä saatavaa rakkautta ja anteeksiantoa. Silloin on helpompi uskoa Raamatun lupaukseen ”Sinun tulevat päiväsi Hän turvaa hetkestä hetkeen, hänellä on varattuna apua yllin kyllin, viisautta ja tietoa. Siionin aarre on Herran pelko ” Jes.33:6

Ritva( Riti ) Hirvonen

Seurakuntalainen

Läheisiä hoitava

Kommentit


Aloita uusi viestiketju Siirry arkistoon
Aihe / Aloittaja   Viimeisin / Viestejä
Kolumni
Ulla tuomisto
1.8.2022 22:01
1 viestiä (1 uusi)