Välähdyksiä elämästä
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3

Välähdyksiä elämästä

Elämä on kaikkineen lähtöjä ja tuloja. On paljon välähdyksiä, joita mukana kannetaan koko matka. On jotain, mikä jää ja pysyy, kulkee mukana ja elää, vaikka kaikki muu katoaa. 

Kuljen sisälle lapsuuteni kirkkoon. Se tuoksu palauttaa mieleen vuosikymmenten takaa välähdyksiä, kun istuttiin joulukirkossa, kun oltiin pääsiäisen yömessussa, laulettiin joululauluja, käytiin kuoroharjoituksissa. Lapsuuteni kirkossa tuoksuu puu ja matot, joita on astelleet sadat, tuhannet ihmiset ennen minua. Kaikki on samalla tavoin, mutta kuitenkin niin erilailla. 

Alttarin äärelle, katafalkille on nostettu tilkkutäkki täynnä värejä. Sen tilkkutäkin päällä lepää uurna, jossa linnut lentävät kohti taivasta. Uurnassa on minun mummoni tuhka. Minun rakkaan isovanhempani maalliset jäännökset, kuin ne linnut kurkottamassa kohti Jumalaa. Kohti taivasta. 

Katselen uurnaa ja näen välähdykset elämäni matkalta. Välähdyksiä, jotka vain muistan, kohtaamisista mummelin kanssa. Ne ovat olleet rikkaita ja ne ovat olleet rakkaitta, täynnä elämän välkettä, täynnä uskoa, toivoa ja rakkautta. Hän minun rinnallani, koko minun elämäni ajan. Ja minä hänen rinnallaan, kun viimeinen matka alkaa. 

Enhän minä yllä sille viimeiselle matkalle, mutta luottavaisesti katson kohti alttaria, kohti ristiä. Luottavaisesti jätän rakkaani Jumalan käsiin, sillä mummoni elämä on kertonut monin sanoin siitä toivosta, jolla taivasta odotetaan. Mummoni elämä on monin tavoin muistuttanut uskosta, jonka avulla on voitettu epätoivo ja murhe. Mummoni elämä kertoo minulle odotuksesta, kun kuolemalle ollaan oltu jo niin valmiita, kun kaikki on ollut tehty, eikä mitään annettavaa enää jäänyt. Ja silti minua ravistaa ikävä, joka rakkaudesta nousee. 

Lapsuuteni kirkko, samanlainen kuin koko elämäni ajan, silti kokoajan muuttuva, elävä, mukanakulkeva. Vaikka sukupolvet ja ajat vaihtuvat, rakkaus ei kuole. Toivo ei muutu turhaksi. Jumala on. Niin kuin mummoni, luotan minä siihen, että menneitä ja tulevia, tätäkin kantaa suuremmat käsivarret. Ja lapsuuteni kirkko muistuttaa minua tuttuine hajuineen siitä. 

Kaisa Kontiainen

 

nainen, äiti, pappi, joka uskoo, toivoo ja rakastaa. 

Kommentit


Aloita uusi viestiketju Siirry arkistoon
Aihe / Aloittaja   Viimeisin / Viestejä