Pyhyys
Olen usein miettinyt sitä, että ihmiseen on asetettu kaipuu hengellisyyteen, pyhän yhteyteen. Raamatussa sitä kuvataan muun muassa seuraavasti. Kaiken hän on tehnyt kauniisti aikanansa, myös iankaikkisuuden hän on pannut heidän sydämeensä; mutta niin on, ettei ihminen käsitä tekoja, jotka Jumala on tehnyt, ei alkua eikä loppua (Saarnaaja 3:11, KR 1933).
Paavali kirjoittaa Galatalaiskirjeessään (4:6) ”Ja koska tekin olette Jumalan lapsia, hän on lähettänyt meidän kaikkien sydämiin Poikansa Hengen, joka huutaa: ”Abba! Isä!” (KR 1992).
Tätä kaipuuta hengellisyyteen/pyhyyteen voi etsiä monesta suunnasta. Ajattelen kuitenkin, että koska tämän kaipuun asettaja on Jumala, niin myös täyttymys kaipuuseen löytyy hänen luontaan. Jumalan pyhyys ihmiseen tulee, juuri Jeesuksen sovitustyön kautta, Pyhän Hengen läsnäolona ihmisessä. Järjellehän tämä on käsittämätöntä, että Jumala olisi ihmisessä. Tämä siitäkin huolimatta, että nykyisin puhutaan paljon siitä, miten jokaisessa ihmisessä on jumaluus tai, että ihminen voi löytää jumalan itsestään.
Johannes kastaja puhui siitä, miten Jeesuksen ”Hänen on tultava suuremmaksi, minun pienemmäksi” (Joh.3:30, KR 1992). Tämä on ollut mielestäni pelottava lause, kuka nyt haluaisi minuuttaan menettää! Kyse ei taida olla siitä, vaan siitä, että Jeesukselle antaa enemmän tilaa elämässään ja ajatuksissaan – siis arjessa. Tuolloin myös pyhän kokeminen arjessa lisääntyy. Joskus nämä kokemukset ovat voimakkaampia ja hoitavampia, joskus kuin välähdyksiä pimeällä taivaalla. Pyhyyden kokemus on hoitavaa, ehkä juuri siksi, että meissä on kaipuuta henkisyyteen/hengellisyyteen. On loistavaa, että sen voi edelleen löytää Raamatusta, Jumala yhteydestä, seurakunnasta tai rukouksesta. Pyhitetään hetki elämästä, vaikka pyhänä. 😊
Olen Raisa Pöntinen, yli 40-vuotias, työssäkäyvä, imatralainen. Tykkään opetella uutta, kuten tätä blogi-kirjoittamista.