Eikö mikään riitä?
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3

Eikö mikään riitä?

Kuluneen kesän kuuminta keskustelua on käyty ministeriemme menneisyydestä esiin nostettujen kirjoitusten sisällöstä. Sopimattomista sanomisista ja loukkaavista lausunnoista on vaadittu julkisia anteeksipyyntöjä. Kun sellaisia on annettu, niiden aitoutta ja riittävyyttä on epäilty. Eikö mikään riitä!?

Muutettavat muuttaen, aihe on aina ajankohtainen ja myös henkilökohtainen. Kukaan meistä ei liene ihan ensimmäisenä rientämässä julkisesti tunnustamaan ja pyytämään anteeksi omia erheitään ja syntejään. Mutta sitäkin innokkaammin teemme muiden möhläykset mahdollisimman monelle tiettäviksi.

Rehellinen itsensä tutkiskelu ja sen tulosten tunnustaminen – nöyryys – on hakusessa!

”Jumala on ylpeitä vastaan, mutta nöyrille hän antaa armon.”

Mutta jotta voisi antaa nöyrille, Jumalan on näköjään ensin annettava ylpeille. Nöyryytyksiä! Armollisen Jumalan kädestä otettuina nekin koituvat parhaaksemme: ”Hyvä on, että minut nöyryytettiin!”

Omien ahdistustensa keskellä apostoli Paavali pyysi vapautusta vaivoistaan Jumalalta. Vastaus tuli: ”Minun armossani on sinulle kyllin!”

Missähän meillekin olisi sellaista armoa tarjolla?

Herramme ja Vapahtajamme armopöydässä – ehtoollisessa – aterioiva tulee kyllä kylläiseksi, kun hän nauttii tämän eukaristian Jeesukseen uskoen. Armoateriassa on meille kaikkea kyllin! Vaikka leipä on vain kynnen kokoinen ja viiniä pieni tilkkanen, voi vaikutus olla suuri, kun koko olemukseemme, henkemme, sielumme ja ruumiimme ravitaan tässä taivaallisessa tarjoilussa.

Huom! Seurakunnassamme on myös arkisin, joka tiistai, Tainionkosken kirkolla tarjolla soppaa ja ehtoollista.

On siis jotain, mitä on tarpeeksi, yllin kyllin. Se jokin on Jumalan armo! Raamatussa armon mittakaavaksi mainitaan avaruus: ”Sinun armosi ulottuu taivaisiin.” Kyllä siitä silloin varmasti riittää jokaiselle tarvitsevalle myös täällä maapallolla. Seurakuntayhteydessä.

Jumalan armon jakamista varten meillä on armonvälineet: Jumalan sana ja sakramentit. Vain vastaanottamista vaille valmiina.

”Jumalan työtovereina me kehotamme teitä ottamaan vastaan Jumalan armon niin, ettei se jää turhaksi.”

 

 

Veli-Matti Kosonen 

 

Kirkkoneuvoston varapuheenjohtaja

Kommentit


Kirjoita viestisi alla olevalla lomakkeella. Kaikki kentät ovat pakollisia.
Viestin otsikko:


Nimi tai nimimerkki:


Roskaesto, jätä tyhjäksi:


Viestisi: