Pieni ihme

Siinä hän nukkuu autuaan tietämättä, mitä ympärillä tapahtuu. Pienessä päässä on silkinhienot hiukset, korvat ovat kuin pienet korut, silmät ovat tiukasti kiinni puristetut ja suu mutrustelee itsekseen. Ja se katse, jonka hän aika-ajoin luo, se on mykistävä. Hän on täydellinen. Hän on ihme.

On helppo yhtyä psalmin 139 sanoihin:

” Minä olen ihme, suuri ihme, ja kiitän sinua siitä.

Ihmeellisiä ovat sinun tekosi, minä tiedän sen.

Minä olen saanut hahmoni näkymättömissä,

muotoni kuin syvällä maan alla,

mutta sinulta ei pieninkään luuni ole salassa.

Sinun silmäsi näkivät minut jo idullani,

sinun kirjaasi on kaikki kirjoitettu.”

Pieni lapsi on ihme ja suuren suuri lahja. Kaikki on valmista ja niin täydellistä. Elämä voi alkaa. Lapsi on lahja vanhemmilleen, mutta myös isovanhemmilleen. Se, kun omat lapset syntyivät ja olin nuorempi ja vahvempi, oli elämäni parasta aikaa olla kotona lasten kanssa. Olenkin joskus ajatellut, että jos joku haltiakummi toteuttaisi jonkun toiveen, niin toivoisin saada olla edes viisi minuuttia siinä ajassa lapsiperhearjen keskellä. Sitä aikaa ei tule takaisin, mutta ehkä nyt olen aitiopaikalla seuraamassa uutta elämää.

Toki isovanhempana miettii, minkälaiseen maailmaan lapsi on syntynyt, minkälainen maailma on silloin, kun hän on aikuinen ja niin edelleen.

Tässä vaiheessa kannattaa lopettaa miettiminen ja palata taas psalmin tekstiin:

” Kuinka ylivertaisia ovatkaan sinun suunnitelmasi, Jumala,

kuinka valtava onkaan niiden määrä!

Jos yritän niitä laskea,

niitä on enemmän kuin hiekanjyviä.

Minä lopetan, mutta tiedän: sinä olet kanssani.”

Pieni lapsi on meille vielä uusi, mutta Jumalalle tuttu. Heillä on jo yhteys. Jatkuva rukoukseni tästä lähtien on, että tuo yhteys säilyisi. Tästä lähtien rukoukseeni kuuluu tutun virren säkeet:

” Oi laps, ethän milloinkaan ottaa sä vois, sun kättäsi enkelin kädestä pois.”