Vain yhden ihmisen tähden
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3

Vain yhden ihmisen tähden

Muistan tilanteen, kun eräs kollega lausui arvokkaan lauseen: ”Se oli tärkeä työtehtävä sen yhden kohtaamisen tähden.”

Joskus mielen valtaa paine siitä, että oman työn toimintojen tärkein tavoite on saavuttaa massoja ja luoda lihavia tilastomerkintöjä. Samaan aikaan uutisten otsikot huutavat alati lisääntyvästä hädästä. Kun sitten jokin toiminto kerää hetken ajan vain yksittäisiä toimintaan osallistujia, alkaa toiminnan lakkauttamisen paine jyskyttää takaraivossa. Onko tämän toiminnan ylläpitäminen perusteltua? Onko tämä resurssien järkevää käyttöä? Talouden raamit ohjailevat myös seurakuntien työtä. On yleisessä tiedossa, että seurakuntien talousnäkymät eivät kaikilta osin ole valoisia. Toivoa on etsittävä jostain muualta kuin tulevan vuoden talousarviosta.

Emme koskaan voi tietää, kuinka merkittävä yksittäinen kohtaaminen voi olla kohdatun näkökulmasta. Emmekä voi tietää, kuinka laajalle kohtaamisen aiheuttama aaltoliike kohdatun ihmisen elinpiirissä yltää. Sen tilastoiminen on yhtä mahdotonta kuin ennaltaehkäisevän työn vaikuttavuuden arviointi etukäteen. Näitä kahta voi verrata siivoojan työhön. Niitä ei huomaa ennen kuin tekeminen lakkaa.

Seurakunnan työntekijän tärkein tehtävä on kulkea sisäisen navigaattorinsa johdatuksen polkua. Ja iloita jokaisen kerran, kun mielen täyttää epäilys siitä, onko sellaisen työtehtävän toteuttaminen perusteltua, joka kerää paikalle vain yhden ihmisen. Niistä hetkistä aallot saavat alkunsa ja meidän on vain luotettava, että jossain kaukana silmän kantamattomissa aallot murtuvat tuntemattomaan rantaan.

Outi

diakoni

Kommentit


Kirjoita viestisi alla olevalla lomakkeella. Kaikki kentät ovat pakollisia.
Viestin otsikko:


Nimi tai nimimerkki:


Roskaesto, jätä tyhjäksi:


Viestisi: