Mitä, missä, milloin?
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3

Mitä, missä, milloin?

Itsensä tutkiminen.

Imatran seurakunta

Blogi huhtikuu 2024

 

Mitä, missä, milloin ?

 

Muutamia viikkoja sitten vietin identtisen kaksoissisareni kanssa yhteistä syntymäpäiväämme kahden vuorokauden verran Valamon luostarissa Heinävedellä. Sovimme, että siellä” käymme läpi”

elämämme vuosikymmenet kymmenen vuoden jaksoissa. Aluksi palautimme mieliimme kokemuksiamme, muistikuviamme sekä tunteitamme lapsuuden ja nuoruuden ajoilta siihen asti kunnes siirryimme ”omaan” elämäämme. Nyt ydinperheestämme on jäljellä vain me kaksi. Ei ole enää muita, joilta tarkistaisi muistimme pitävyyttä. Tosi mielenkiintoista oli havaita, miten erityyppisiä muistikuvia on painunut mieliimme lapsuusajan tapahtumista ja tilanteista, vaikka kasvu- ja kokemusympäristö olivat täysin samat.

Yhtenevä muistikuva oli mm. siitä, että pari vuotta nuorempi veljemme sai lähes koko kouluaikansa jokaisena jouluna lahjaksi kirjan ”Mitä, missä, milloin”. (MMM). Sehän on vuodesta 1950 edelleen vuosittain ilmestyvä kansalaisen tietokirja. Kirjassa kerrotaan kuukausittain kuluneen vuoden tärkeimmät tapahtumat luotettavasti sanoin ja kuvin. Siinä on myös erikoisartikkeleita.

 

Kolmannen vuosikymmenen alusta lähtien kävimme läpi aikuisuuden ja ikääntymisen kehitys-ja kasvuvaiheitamme : ihmisenä kasvaminen, sosiaalinen elämä, ammattivuosikymmenet,

hengellisen elämän kasvuvaiheet. Miten ammatti-identiteettini minussa kasvoi ja vahvistui? Mitä yleensä odotin elämältä? Millainen aviopuoliso olin? Miten äitiys minua muutti ? Mitkä luonteenpiirteeni koetteli tai tuki perhettäni ? Millainen jäsen olin työyhteisössäni? Miten opin itse tuntemaan ja tunnistamaan itseäni ? Mitkä olivat Luojan antmat lahjat ja miten niitä käytin ? Mitkä elämänvaiheet ja -kriisit muuttivat minun asenteitani ja mihin suuntaan ? Millaisen ihmisen muut minussa näkevät ? Miten ja mihin suuntaan uskoni kasvoi?

 

Miksi tällainen kysymysviidakko ? Psalmi 139 toteaa:” Herra, sinä olet minut tutkinut, sinä tunnet minut. Missä olenkin, minne menenkin, sinä sen tiedät. Jo kaukaa sinä näet aikeeni....Sinä tiedät kaiken.Se on ihmeellistä, siihen ei ymmärrykseni yllä... Tutki minut Jumala. Katso sydämeeni. Koettele minua, katso ajatuksiini. Katso, olenko vieraalla, väärällä tiellä ja ohjaa minut ikiaikojen tielle. ”.

Kahden vuorokauden aikana toteutunut reflektointi oli parasta tämän vuoden paastonajassa. Ei välttämättä helppoa, mutta itsetuntemusta vahvistavaa, rauhoittavaa ja puhdistavaa. Olen saanut kokea Isän Jumalan rakkautta, armoa, mutta myös runsaasti kovia koettelemusten aikoja.

Luojani tuntee minut ja elämäni sekä tietää tulevaisuuteni. Myös itse haluan nähdä kirkkain silmin, kuulla kuulevin korvin, aistia sen, millaiseksi ihmiseksi, Jumalan lapseksi olen elämäni aikana kasvanut – ja edelleen haluan riippua ” kasvatusisässäni” kiinni.

 

Paluumatkalla soi mielessä laulu...”Monia vuosia, monia vuosia, monia armorikkaita vuosia...”

 

Riti Hirvonen

Elämän koulua käynyt ja käyvä

kokemusasiantuntija

Kommentit


Aloita uusi viestiketju Siirry arkistoon
Aihe / Aloittaja   Viimeisin / Viestejä
Kokemusasianguntija
Ulla tuomisto
12.4.2024 10:41
1 viestiä